Auli Mustikkamaan valtuustoaloite: Lähidemokratian turvaaminen kuntarakenneuudistuksessa

Blogi

Auli MustikkamaaHeinäkuun 2013 alusta voimaan tulleen kuntarakennelain mukaan kuntien on selvitettävä edellytykset kuntajaon muuttamiselle. Sen pohjalta Ylivieska, Oulainen, Haapavesi ja Alavieska aloittavat valmistelun, joka tähtää yhteiseen kuntarakenneselvitykseen ja hyvä niin, koska palvelujen ja talouden turvaaminen todella edellyttävät rakenteellisia muutoksia. On kuitenkin huomattava, että kuntien yhdistyessä valtuutettujen ja kenties lautakuntienkin määrä vähenee ja valta siirtyy yhä harvempien käsiin. Keskusteluun nousee varmasti myös toimintojen siirtäminen yhä enemmän erilaisiin yhtiöihin ja liikelaitoksiin. Lähidemokratia ja asukkaiden osallisuus isoissa yhdistyneissä kunnissa voi heikentyä olennaisesti ja päätöksenteko karata yhä kauemmaksi tavallisesta kuntalaisesta.
Mielestäni kuntajakoselvityksen alusta lähtien on sen valmistelussa ja toteutuksessa turvattava meidän kaikkien asukkaiden tiedonsaanti- ja vaikutusmahdollisuudet, kuten mm. perustus-, kunta- ja hallintolaitkin edellyttävät. Asukkaiden on voitava aidosti ja tosiasiallisesti vaikuttaa oman alueensa asioihin. Siksi reagointi lähidemokratian turvaamiseksi, selkeyttämiseksi ja kehittämiseksi jo uudistusten valmisteluvaiheessa on merkittävää. Kuntakoon mahdollisesti kasvaessa on tärkeää, että taataan kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet kattavasti tulevalla uudella alueella.

Auli Mustikkamaa
kaupunginvaltuutettu

Kommentoi