43-vuotias paljasjalkainen ylivieskalainen. Ennen koronaepidemiaa toimin viimeisimmät vuodet Vieskan Viikko –lehden päätoimittajana ja sen ansiosta minulla on erittäin vankka ja monipuolinen tietämys Ylivieskan tilanteesta sekä niiden taustoista.Tärkeimpänä asiana pidän vähempiosaisten puolesta puhumisen, riippumatta iästä tai elämäntilanteesta. Siinä keskeisenä osana on myös järjestö- ja yhdistystoiminnan tukeminen kaupungin puolelta, sillä ilman niitä olemme pulassa. Ylivieskassa on kymmeniä tahoja jotka toimivat pääosin vapaaehtoisvoimin ja niitä tulee tukea enemmän, sillä he ovat erittäin suuri voimavara yhteiselle hyvinvoinnille. Ylivieskan tulee olla kustannustehokas, mutta sitä ei saa nipistää vähävaraisilta. Kaupungin kulurakenne tulee laittaa tiukkaan tarkasteluun ja verovarat tulee kohdistaa näinä vaikeina aikoina juurikin oikeisiin paikkoihin.Harrastepuolella olen perustanut Ylivieskan koiraharrastajat –ryhmän viime syksynä ja sen tiimoilta olen järjestänyt 7 kurssia reilun puolen vuoden sisällä. Kurssien lisäksi olen järjestänyt viikoittaisia treenejä sekä yhteiskävelyjä koirien kanssa, aktivoiden näin ylivieskalaisia koirakkoja. En lupaa kuuta taivaalta, mutta teen parhaani kuntalaisten yhteiseksi eduksi. Jaa tämä artikkeli Facebook Twitter LinkedIn
Jaa tämä artikkeli